Sivut

keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Vauhdikkaat vapaapäivät!

Osaan niin hyvin täyttää mun kalenterin kaikella kivalla,kun on vapaapäiviä. Ne menee ihan hurjan nopeasti ja taas huomaa olevansa töissä. Mutta onneksi töissäkään ei tarvitse vilkuilla kelloa, ja todeta että se on vasta noin vähän..vaan oho,pääsen kohta jo kotiin.
Joko tämä on asenteesta kiinni,tai sit mulla ei ole minkäänlaista ajantajua ;)
Vapaat alkoi lauantaina ja niitä päiviä oli yhteensä neljä peräkkäin. Seuraava työpäivä siis vasta tänään,keskiviikkona.
Olen saanut ladata akkuja, eli nauttia ihanista syyskeleistä maastoilun merkeissä yksin ja kivojen ihmisten ja hevosten kanssa.
Sunnuntaina (27.pvä) ennen kuin lähdettiin risteilylle perheen kanssa, kerkesin ratsastamaan Claran ja maastoilla Harskon kanssa! Oli molempien kanssa ihan hurjan hauskaa.
Anna otti muutaman kuvan,kun Claran kanssa harjoiteltiin laukanvaihtoja, kiitos Annalle näistä otoksista!
Clara oli tosi innoissaan harjoituksista! Ja eiliset hyppytreenit Maijan kanssa oli jäänyt hyvin päälle,imu kentällä oleville esteille oli kova. Siksi myös joistain vaihdoista ei tullut siistejä,kun paketti levis just vähän ennen tai sit rytmi kiihtys. Kivaa meillä oli kuitenkin ja saatiin myös tosi hyviä onnistumisia!





Sit pieni hengähdystauko kaikesta muusta ja nauttimaan hyvästä ruuasta ja seurasta vuorokaudeksi merelle.





Illalla kotona, heti paluu arkeen eli vaatteiden vaihdon kautta hevoset yöpuulle. Ja ajoissa petiin, oma sänky,paras sänky! Aamulla heti jo menoksi.. Harskon hiittipäivä Forssassa ja viimeinen vapaapäivä menee osittain siellä.


tiistai 22. syyskuuta 2015

"maailmalle"..JÄNNÄÄ!

NooNiin, Harsko on nyt se mun ykkös-juttu!
Eli teen viikkosuunnitelmat Harskon mukaan. Sovittelen työpäivien ja -aikojen kanssa ensin Harskon liikutukset ja vasta sitten muiden heppojen. Onneksi on luottotyttöjä <3, jotka hoitaa sitten ne perusliikutukset muiden kanssa,kun itse en päivittäin kaikkea kerkeä vaikka kuinka tahtoisi. Perhekin menee välillä edelle!
Harskon ensimmäinen vierailu (hiitti) Pilvenmäellä ei mennyt ihan niinkuin toivottiin. Pelästyi ohitse juoksevia heppakamuja niin,että jalat meni aisan väärälle puolelle ja siitä koko paketti kumoon. Juoksenteli hetken irrallaan,kumminkaan itseään satuttamatta (ONNEKSI!). Muutaman "leikkihevosen" Harsko veti kumoon kokonaan tai osittain. Ne on onneksi helpommin korjattavissa kuin oikea hevonen.
Selvittiin pelkällä säikähdyksellä ja muutamalla pintanaarmulla.
Ja nyt viikkoa myöhemmin uudelleen.
Jännitti enemmän kuin viime tiistaina, mitä jos homma kusee jotenkin tälläkin kertaa.
Kuski oli kuitenkin yhtä luottavainen kuin itsekin olen ollut tuohon hevoseen, että muutamalla varustemuutoksella homma alkaa toimimaan ihan mallikkaasti. Ja oikeassa oli!





Siellähän ne hölkötteli radalla ,missä oli muitakin treenareita hevosineen eli saivat myös toistoa ohitukseen. Edelleen joistain ohituksista hypähti laukalle, mutta ei sen isompia numeroita saanut aikaseksi.
Hölkkäilee melkein opetuslähdön vauhdeissa :)
Innolla treenaan samalla tavalla lisää kotona miten tähänkin asti ja katsotaan miten kehittyy..
Hurjan hyvällä fiiliksellä lähden iltavuoroon töihin!

tiistai 15. syyskuuta 2015

Peltokruisailua!


Ollaan Harskonkin kanssa päästy pellolla kruisailemaan,kun on ollut niin kuivaa. Tähän asti ihana syksy!
Tän jätkän ravi vaan on jotenkin niin helppoa ja vaivatonta,se tuntuu tonne selkäänkin.
Ihanaa fiilistelyä ja tulevaisuuden suunnittelua.
Onhan tää jätkä vielä hirmusen takakorkea eli kasvaakin vielä, ainakin kovasti toivon niin! Yllättävän hyvin tiedostaa ja hallitsee silti "romuluisen" kroppansa (minun ruma ankanpoikanen <3 ) on hyvässä tasapainossa.


maanantai 14. syyskuuta 2015

Nyt vaan maltilla!

Olipas ihanaa puhella eläinlääkärin kanssa! Sain niille asioille "allekirjoituksen" ,mitä itse olin asiasta  pähkäillyt ja lopulta todennut. Sekä hoidettu oikein koko ajan. Jotain osaa itsekin todeta seuraamalla hevosta, sen oireita,  kuntoutumista yms että missä vika ja miten edetään sen kanssa!


Jänispatti (pehmytkudosvaurio kintereen takapinnassa) olikin sitkeämpi ja vei pidemmän ajan,mitä oli ensin ennustettu. Mutta sitä tämä kaikki on ja oikein ollaan edetty. 
Tämä vaiva voi olla rasitusperäinen tai tapaturmasta aiheutunut. Irmeli kolautti juuri kyseisen kohdan sillon puomiin, minkä jälkeen vaiva alkoi. Onni kuitenkin,että vaivana jänispatti, jännevamma on eläinlääkärin mukaan vakavampi ja vaikeammin kuntoutettavissa, vaikka kyseessä on vähän samantapainen akuutti tulehdustila.Tämä on ell mukaan täysin kuntoutettavissa takaisin,eikä todennäköisesti vaivaa enää jatkossa kuin kosmeettisesti. IHopeSo.

Nyt kävelyiden lisäksi voi jo ottaa ravia, n.10min pätkillä aloitetaan. Ja seuraavalla viikolla 30min työskentelyjakso,johon voi liittää jo laukkaakin hieman mukaan. 
Nyt vaan toivotaan,että kuntoutus jatkuu suunnitelmien mukaan. Irmeli on onneksi sellainen yksilö,joka kyllä ilmoittaa itsestään mikäli on jotain syytä. Paltsi oli aivan se toinen ääripää, se ei näyttänyt heti vaikka johonkin oisi sattunut. Ikiliikkuja ja haaveilija (Paltsi ja Irmeli).
Siinä on hyvät puolensa,kun hevonen näyttää herkästi jos johonki koskee. Mutta on tuo neiti päässyt rapistumaankin sairasloman aikana ja hiukan tullut tuota masua..

Olen aina sanonut,että Irmeli on kuin se lastensadusta tuttu Ferdinand-härkä, joka tykkää nuuskutella kukkia niityllä,kun muut härät puski aarenalla.


Irmeli on myös oma persoona,valloittava ja rakas sellainen. Eikä ole niin laumasielu, mitä yleensä hevoset ovat. Jos se jää maastossa jälkeen, se nauttii omasta vauhdistaan,eikä tule hätä toisten perään.
Rakastaa itseään!

Maltilla kunnon kohotusta ja liikakilojen sulattelua,sit sitä mukaan vaativampiin urheilusuorituksiin,kun on jumpattu kroppa vetreämmäksi ensin. Edelleen kylmätään patjoilla päivittäin.
Tänään nautittiin laitumella liikunnasta. Puuskutti jo käyntityöskentelystä ,ja otettiin hetki raviakin. Mielellään liikkui,oli hieman tuulista ja kivoja "mörköjä" oli puskissa ;)
Vielä en uskalla laittaa meille ensi kauden tavoitteita ylös.




sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Tuurit puolella, kerrankin!

Jaahas,
ne ois näillä näkymin viimeisimpiä kisoja tällä kaudella Claran kanssa kouluaitojen sisällä. Intoa kyllä jäi johonkin vielä, mutta katsotaan. Syksy on täynnä muutakin ohjelmaa, mitkä selviää täälläkin ajan kanssa.
Ylikylän tallilla , Piikkiössä, järjestettiin 1-tason koulukisat. Olin ilmoittautunut kahteen luokkaan K.N.Special ja Helppo B FEI Lasten esiohjelma A 2015. Lähtöaikojen välissä oli alunperin monta tuntia ja sadettakin oli luvattu..
Menin ensin lyhyellä radalla K.N.Specialin ja keli näytti lupaavalta ,vielä. Clara oli aika jännittynyt,laukassa varsinkin; jäi enemmänkin polkemaan paikalleen kuin että ois työntänyt liikkeen selän läpi. Kun olin odottamassa omaa vuoroani harmittelin,että nyt jäi verryttelyt hieman lyhyeksi vaikka ajoissa paikalla oltiinkin. Ajattelin "säästää" potkua jälkimmäiseenkin starttiin.
Pelättiin ja koikkaloikattiin juuri ennen omaa vuoroa vielä tuomarin telttaakin. Kerkesin näyttämään sen hätäseen kuitenkin molemmista suunnista. Mutta jännittyneisyys hevosessa jatkui..
Itse kilpailusuorituksessa sain suoritettua raviohjelman suht tasaisesti, taivutuksissa näkyi se jännittyneisyys (voltit ja toinen loivista kiemuraurista ainakin), se energiakin häviää sillon, käynti tänään tässä ohjelmassa passimaista (taas tästä arvosana vain 5) ja laukkaohjelmassa pelkän rytminkin säilyttämisessä vaikeuksia,sellainen selätön.
157,5 pistettä, prosentit 63%. Sijoitus jaettu neljäs. Tyytyväisiä ollaan,hevonen on lupaava ja näyttävä, kunhan saadaan yhteiset palikat kohdalleen :)




Tuuria, pääsin starttaamaan seuraavassa luokassa jo ihan alkupäässä jonkun peruutuksen tilalle. Ei tarvinnut laittaa Claraa välillä autoon ja miettiä,että starttaako toisen vai ei. Kelikin oli ihan selkeä, vieläkin! Eli Millankin oli mukava olla paikan päällä seuraamassa ratsastuksia ja hevosia <3
( Äitikin <3 oli saapunut poppoonsa kanssa peukuttamaan)
Toiseen starttiin verkkasin huolellisemmin, rauhassa ja pitkään. (Tosi paljon käyntiä!!!)
Sain siellä jo tosi makeita pätkiä ja fiilis oli paljon parempi jo radalle lähtiessä.
Tässä ohjelmassa ei jänyt mikään niinkään harmittamaan hevosessa, Clara oli hyvä ja valtava parannus ratsastuksellisuuteen mitä ekassa. Itse olin paikoitellen vaan kyytiläisenä, joissa tuomari ois toivonut enemmän aktiivisuutta/energiaa. Käynti numeron paremmalla arvosanalla,jossa toivottiin vain lisää energiaa ja yliastuntaa. Taivutukset oli puutteellisia, muuten tosi hyvä.
Pisteet 165,5, prosentit 63,654%, toinen sija!
Pitkään saatiin jännittää meneekö joku ohitse. Clara nautti autossa jo hoidettuna heinistä ja porkkanoista. Alkoi sataa,ja satoi ihan tajuttomasti. Palkintojenjako pidettiin maneesissa, menin sinne ilman hevosta. Kastuin, mutta en läpimäräksi.


Hyvissä mielin lähdettiin ajamaan kotia kohti, palkinnot rehuja ja vitamiineja. Milla nukkui ja saatiin Harrin kanssa hetki "kahdestaan". <3

Vapaapäivä minun makuuni!