Joulu tuli ja meni. Vuosikin vaihtui... Välillä ollut lunta ja välillä ne on kaikki taas sulannut pois. Kevättä kohti mennään jo!
Kokoan tähän nyt hiukan kuulumisia yhteen eli teksti on joko äärettömän pitkä ja tylsä tai kahdessa osassa tylsä. Jos tästä nyt sais repästyä ajan taas tähänkin ja aikataulussa jatkossa vähän paremmin..koitan ainakin kovasti.
Oon nyt Kultsin kanssa alkanut tekee itsekin jotain (edes kerta viikkoon!), jotta poni oppisi hiukan nopeammin asioita ja käyttämään itseään paremmin. Pikkuneidiltä löytyy kivasti luonnetta ja sähäkkyyttä, joista tykkään. Eikä ole niin etupainoinen mitä etukäteen ajattelin, on äitiinsä tullut pitkärunkoinen. Mutta tämä on pomppiva mini-Pelletti <3 Pellettihän ei ole ollut koskaan mikään pukitteleva tai muutenkaan ylimääräisesti pomppiva kaveri.
Siru on jatkanut kehittymistään ja alkaa näyttääkin jo toooosi hyvältä!
Sen kanssa on käyty radalla muutaman kerran hiitillä (noin kerta viikkoon) ja sitten paristi harjoitusraveissakin. Aina parantaa, vaikka vielä parannettavaa! Asenne tekemiseen ihan 10.
Joulukuussa ajoin hiitin kerran itsekin. Kaarteet onnistui jo paljon paremmin (on ne Pilvenmäen kaarteet sitten paljon tiukemmat mitä Metsämäen!), ottaen huomioon, että mä itse himmasin niihin ja halusin loiventaa ajamalla keskemmällä, Siru ois mennyt sisäradalla ihan hyvin. Usko tammaan kasvoi tolla reissulla paljon <3
27.päivä tammikuuta käytiin ekoissa harkkareissa Pilvenmäellä Forssassa. Rata oli tosi huono,aivan jäinen. Juoksi siihen nähden tosi hyvin. Ja olihan se eka kerta muiden kanssa!
(nyt ollaan jo näin pitkällä..) HUI!
Seuraaviin harkkareihin osallistuttiin jo 4.päivä helmikuuta Turkuun, Metsämäkeen. Sama vauhtinen sarja, mutta kavereita pari enemmän ja tilanteitakin sen mukaan enempi. Taas kehittymistä ja loppu tultiin jo hyvillä vauhdeilla.
Meinaa välillä olla tuskasen vaikeaa sovitella työt tämän harrastuksen kanssa, mutta tästäkin päivästä selvittiin. Hevoset antaa puhtia jaksamiseen!
Seuraava kohde Sirun kanssa onkin jo lyöty lukkoon, mutta paljastan sen vasta myöhemmin.. nyt on jännää!!
..palaan pian jatkamaan kuulumisia muistakin..!