
Oon ollut mieli maassa, kun haaveet ja tavoitteet Irmelin kanssa saa siirtää ainakin ensi kauteen (tai toivottavasti edes sinne!) Se on ollut nyt reilun viikon saikulla, oikea takajalka ei ole normaali. Otti yhdellä opetustunnilla puomin kanssa osumaa pudottua okserin takapuomin päälle,liekö siinnä saanut jotain tälliä. Nyt ollut pelkällä kävelytyksellä.
Milla on päässyt ratsaille ja itse kävelylle. Huolellista hoivaa ja rakkautta. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Kävelytys,kylmäys ja tarkka seuranta päällä.
Käytän kyllä klinikalla ennen treenien jatkumista. Seurataan nyt muutama päivä. Pelottaa niin helkkaristi jo ajatuskin mitä kaikkea siinnä vois olla yms.
Olin ilmoittanut molemmat Artukaisiin luokkaan 2 : helppo B:3, mutta siis matkaan lähdettiin vaan Claran kanssa.
Ja nyt,kun Alpo lähti jo toisaalle tekemään tuntiponin töitä ja Irmeli ollut saikulla ,niin mulle ei ole Claran kanssa jäänyt harjoittelupäiviä,kuin yksi ennen näitä koitoksia,kun on saanut/joutunut tekemään tuntihevosen tehtäviä. Jotenkin tämä tuntuu jopa epäreilulta (hevosta kohtaan), hevonen juoksee tunteja aivan erilaisessa asennossa ja "liikkeessä" ja sit mä pyydän sen liikkumaan aivan toisenlaisella tavalla eteenpäin mihin se on viikon aikana tottunut..onhan se pientä "pakottamista". Ja siltä se ainut harjoittelukerta edeltävänä iltanakin tuntui. Tamma vastusteli ja oli eri mieltä monta kertaa.
Odotuksia en voinut asettaa kovin korkealle. Jos edes samalla tasolla pysytään eli saadaan se 60% rikki.
Verryttelyyn mentiin sillä luulolla että kisat ois aikataulussa. Mulla oli tarkka lähtöaika,koska olin oman verryttelyryhmäni ensimmäinen. Toisin kuitenkin oli, kisat olivat sen 40min myöhässä.
Pahus, olin itse hyvin aikataulussa ja Clara oli innokas ja hyvin avuilla. Mutta kerkesi siinnä sitten pitkillä välikävelyillä lössähtämään.
Ensin minulle sanottiin,että vaikka aikataulu on myöhässä, pidetään 15min tauko ennen mun vuoroa. Ja loppujen lopuksi se tauko ei ollut ees 5min,eli en kerennyt tekemään sellaista herättelyä/herkistelyä enää. Ja kun minut päästettiin kisaradalle valmistautumaan niin sain melkeinpä heti vihellyksen. Muut ratsukot saivat paljon kauemmin ennen omaa suoritusta tutustua kisakenttään, molemmissa suunnissa. Siinäkin jäi itselle hieman hätäinen fiilis.
Aloitin suorituksen ehkä hieman luovuttavalla asenteella jo valmiiksi,sen verta sössivät tuota aikataulua ja oma valmistelu meni mönkään.
Tuomarille oli erikoista tervehtiä,ei saanut "vastausta" ja lähti suorittamaan ilman totuttua "tervetuloa/ole hyvä"-sanoja. Auton tuulilasiin heijast aurinko niin,että sinne sisälle ei ratsastaessa nähnyt lainkaan,eikä tuomar noussut autosta ulos tai edes vilkutellut sieltä.
Jatkoin sitten matkaani, ja
ratsastamisen sijaan ohjailin Claraa kirjaimesta kirjaimeen sen koommin valmistelemalla asioita. Kirjaimet näkyi tosi huonosti, ja jouduin useasti vilkuilemaan varmistuksen toiselta pitkältä sivulta missä olen.
Clara pysyi kuitenkin paljon paremmin ja tasaisemmin samanlaisessa muodossa ja tuntumalla. Vielä,kun saadaan enempi voimaa takaosaan niin tuolla saa enempi ja enempi vaan nauttia kyydistä, kun hevonen kantaa ja lentää eteenpäin <3
Hevonen oli hyvä kyllä näin jälkipuintia suorittaessa. Tehnyt parannusta koko ajan ja ollut joka hetkessä kuitenkin niin ratsastettavissa.
Tästä on hyvä jatkaa sitten kun jatketaan. Hengähdetään hetki ja katsotaan tuon kisakaverin tila nyt ensin. Jos vaikka harjoiteltaisiinkin välillä.
Tavoite saavutettiin,ehkä yllätyinkin hieman: 3.sija ja 62,273%. Sijoituksilla suokit ja välissä me <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti