Sivut

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

SYNTTÄRISANKARIII!!

Taas se aika vuodesta,kun pysähdyn muistelemaan menneitä. En voisi kiitollisempi olla Ystävästäni, jonka vierellä olen saanut kulkea ylä-ja alamäet murrosiästä aikuisuuteen ja kaikkea siltä väliltä. On ollut useiden murheiden pelastaja, surujen lohduttaja, eikä ole ikinä minua pettänyt.
PELLETTI !!! <3

Vietämme tänään Pelletin 24v. syntymäpäivää. Ja jo perinteeksi muodostunut hömpämpömppä-synttäriratsastelu toteutettiin taas kuvaajan     ( pojat lahjottu taas hommiin! ) kera,jotta saadaan nekin hetket ikuistettua. Jännä vertailla esimerkiksi rippikuvia näihin kuviin.
Ja en nyt heti ainakaan keksi mitään,mitä en olisi kokenut tämän tamman kanssa. Kaikki mahdollinen ja mahdotonkin. Mikään ei kaduta, vaikka joskus mietinkin,miten ekan hevosen kanssa on joitain asioita tehnyt väärin,varsinkin koulutuksessa. Silti olen ylpeä omasta aikaansaannoksesta noin kokemattomana ja nuorena.
Meillä on ennenkaikkea ollut tosi hauskaa yhdessä!
Pelletti jatkuu onneksi Kultsissa ja Harskossa ( taas itken kipeää menetystä heinäkuussa, PALTSII!! ) Luojan Kiitos, Kultsi selvisi ensimmäisestä viikosta. Meidän keskonen, lellitty jo pilalle ;)



Kiitos,että olet vielä olemassa. Ja nyt mummo on tosi kivassa kunnossa, pirteä ja kuvittelee olevansa ehkä vetreämpi mitä onkaan,yrittää niin kovasti miellyttää minua. Sellanen touhottaja.




Pyrin ratsastamaan mummolla itse ainakin sen kerta viikkoon. Se on yleensä maastossa samoilemista kävellen, rentoudutaan kumpikin. Epäsäännöllisemmin jumpataan jotain kivaa kentällä, kevyesti. Laukannostoista innostuu edelleen ;) Joskus Pelletti viihdyttää myös lastentunneilla, ryhmämaastoissa ja kärryhevosena. Viime talvena tamma olikin tärkeässä roolissa,kun nuoriso opetettiin ajolle.Tunnollisia hoitajia käy kaksi, jotka humpuuttelee ainakin kerta viikkoon, ja viihdyttää mummoa muutenkin.









Eron hetkemme tulee olemaan kova paikka, onhan yhteistä taivalta takana jo yli 20vuotta. Pitkä aika. Olen aloittanut jo "valmistautumisen" jäähyväisiin, luulen että näin se hetki olisi jotenkin muka helpompi kohdata ,toivon kuitenkin meille koko sydämestäni vielä monia monia hömpänpömppä-ratsasteluja 22. helmikuuta. Olen myös esittänyt toiveen Sinulle,että kerrot minulle, mikäli en pysty päästämään irti, millon on se aika. Uskon Sinun myös tekevän niin. <3

Jotta tämä päivä ei mennyt ihan hömpöttelyksi. Treenailtiin vielä Vilman ja Harskon kanssa.
Vilman kanssa olen ottanut nyt laukannostot listan ykköseksi ja siinä eteneminen oma-aloitteisesti. Paranee päivä päivältä. Ja samalla tamman kunto kasvaa,ja voima takaosassa lisääntyy. Tämä on varsonut viime vuonna eli pohjakunto aika nollassa,hengästyy nopeasti. Asenne on parantunut tekemiseen eli alamme olemaan paremmin samaa mieltä asioista ja säännöistä.
Kiva hevonen,mikä ei ole vielä kerennyt puhkeamaan edes kukkaan!




Tuulista oli tänäänkin,ja mietin muutaman sekunnin kannattaako Harskoa ottaa just tänään. Mutta miksi ei? En saanut siihen vastausta itseltäni,joten eikun 30min treenihetki nuoren miehen kanssa! Ja hyvä niin. Oli ihanan energisen tuntuinen, mitä nyt kolme tammaa eri kohdissa kentän ympärillä yritti saada keskittymisen nuorella oriilla työnteosta treffeihin, onnistumatta. Se sai vain Harskossa aikaan ääniefektejä ja puhtia liikkumiseen, hyvällä tavalla!



Vielä pitää lisätä kuva Millan uudesta hiekkalaatikosta :) Tyttö oli saanut kauhean innostuksen ollessaan mummilla kyläilemässä viikonloppuna. Kentällä hiekan kanssa leikkiminen on turhan riskiä samaan aikaan kun ratsastelen tai touhuan muuten jonkun hevosen kanssa --> Ihka oma laatikko parhaalla paikalla mökin kanssa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti