Helppo B:3 2009 molemmilla tammoilla.
Olihan taas väärinkäsityksiä (murinaa..), mutta onneksi pelastaja saapui tunnin varoajalla paikalle lähes tunnin ajomatkan päästä, KIITOS MIA!
Saatiin rataharjoitukset vietyä läpi.
Tarviin sen aikalisän,en jaksa murehtia muiden asioista,omissakin on jo riittävästi.
No, hepat meni alle ensin tuntiratsastajilla.
Claraa olen yrittänyt saada nyt Ypäjän kisojen jälkeen lyhennettyä ja aina se ratsastus ei ole ollutkaan sitten "ruusuilla tanssimista",eli olemme pois mukavuusalueelta. Ja se on tuonut suoritukseen epätasaisuutta. Verryttelyssä hain tamman vain liikkumaan eteen ja alas,jotta ei tipitä jaloilla selkä jännittyneenä ja tulisi paremmin tuntumalle. Sieltä vasta ylöskinpäin. Oli vastahakoinen.
Suoritus oli paikoitellen jo enemmän ylämäkeen, tasaisuutta pitää saada, sen kokoamisen lisäksi. Rentous on minusta nyt se mikä uupuu.
64,55%, eli ihan tasomme suoritus. Prosentit tietty alhaisemmat 2-tason kisoissa, mutta siihen 60% ylitykseen seuraavissa on mahdollisuudet jo!
Ja Irmeli..sen niska on tullut jäykemmäksi ja makaa ohjalla niin,että joudun käsillä nostaa sen ylös sieltä. ÄH. Raskasta ratsastamista. Ilo liikkumiseen uupuu.
Tämä wintecin koulusatula on kyllä kaamee,aivan liian iso istuin mulle ja levittää jalat ihan luonnottomasti!
Suorituksessa Irmeli oli aika epätasainen edestä ja muutenkin epätasainen, eli jäi helposti nyt jalan taakse, jolloin joudun ratsastamaan isommin eteen ja sen jälkeen taas "nostamaan" ylös.
Pisteytys ratsastuksessa onnistui kuitenkin hyvin,sain suoritettua siirtymiset pisteessä ja valmistelut onnistui kerrankin! Prosentit 68,18.
Lisää kotitreenejä, mutta kun ihkut kisahevoset joutuu vielä humpuuttelemaan tunneillakin mukana...
(kuvat Anna Savolainen)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti