Helppo B:0 2009
Verryttely: keskustelua ohjan pituudesta, Clara oli toista mieltä ja pisti vähän "vastaan". Edetään joko pitkänä ja kiireisenä tai sitten poukkoillaan vaan ylöspäin etenemättä.
Sain siinnä hetken ratsastettua neitiä jo vähän paremmin omalle moottorille ja rentoutumaan siihen työskentelyyn myös.
Tässä ohjelmassa on muutama keskiravi ja muutama keskilaukka lävistäjät,joten siirtymisiä myös askellajin sisällä on saatava onnistumaan. Tekemistä hiukan enempi mihin ollaan nyt totuttu, kun pysähdys ja peruutuskin on siinnä keskilaukkojen välissä vielä.
Verkassa tein muutaman vastalaukkapätkän myös,jotta meille ei tulis sinne lävistäjien loppuun vaihtoja ( harjoituksissa se on melkeinpä ollut 50/50 ) . Innostuu,kun ollaan tehty myös laukanvaihto-harjoituksia jonkin verran,ja tykkää niistä kovasti.
Sen ihmeemmin en itselleni ollut ohjelmasta laittanut tavoitetta, lähinnä kenraaliharjoitukset Forssaan. Tällä kertaa se fiilis toimi myös radalla. Kotikentällä on tietysti omat etunsa,kun on tuttu ympäristö.
Suoritus meni odotettua paremmin,etenkin käyntiohjelma sujui Claraksi hyvin! Raviohjelma oli totuttua tasaista,ei vielä häikäisevää,mihin joskus treeneissä onnistun..
Peruutuksessa Clara ennakoi,alkoi heti peruuttamaan pysähdyksestä. Ja laukkaohjelma ei ollut parasta tänään,mikä tuntui etenkin volteilla. En saanut liikkumaan rennolla,pyöreällä selällä, minkä vuoksi rungon taivuttaminen volteilla tuntui mahdottomalta.
Kokonaisuudessaan tyytyväinen, vaikka parannettavaa jäi huimasti. Se ei näytä siis tuomarille niin mahdottomalta miltä se tuntuu (Paltsin kanssa tottui tuohon tunteeseen,tilanteet oli vaan erilaisia).
Ja pääsen jo vajaan viikon päästä uusimaan tämän ohjelman sinne Forssaan, hyvillä mielin.
Kiitos Annalle kivoista kuvista,taas!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti