Siitä tää kaikki pohdinta lähti ja yltyi kun tunneilla tuli muutama putoaminen. Ei kellekään sattunut säikähdystä enempää, vaatteet ja varusteet kyllä kurastu märästä pohjasta, mikä tuo varmasti ällöttävän olon.
Olen itse tippunut monta kertaa,ja tulen varmasti vielä putoamaankin. Se on asia mikä kuuluu tähän lajiin,vaikka niitä koetetaankin välttää.
Ihmiset ottaa tämän asian ihan eri tavalla,ehkä meidän pitää kasvaa siihen. Ja pudota niin ettei riko itseään. En mä tiedä.
Kaikki tietty riippuu siitä tilanteestakin paljon, ei pelkästään ratsastajan luonteesta.
Mutta kun ajatellaan vaikkapa hiihtämistä tai polkupyöräilemistä ja niiden opettelua. Siinähän tapahtuu samalla tavalla epäonnistumisia,kaatumisia.
Tässä lajissa meillä on myös toinenkin elävä yksilö lajissa mukana,millä on tunteet ja aistit, mikä reagoi pakenemalla, eli kaikki ratsastajan hevosenlukutaito on hyödyksi. Ja meillä kaikilla ei ole sitä, eikä kaikki kunnolla opi sitä lukua , osa oppii sitä pikku hiljaa olemalla hevosten kanssa tekemisissä ja osalla on sitä jo luonnostaan. Ja nämä viimeiset ovat niitä luonnonlahjakkuuksia,sanoisin näin. Koska tuota tarvitaan myös ratsastuksessa koko ajan, hyvää kommunikointia hevosen kanssa.
Tärkeintä kuitenkin tiputtua selästä on pitää tilanne rauhallisena, ja mennä takaisin ratsaille mikäli se on mahdollista.
| Kuva on ollut Hesarissa lokakuussa 2013. "Kun hevonen tulee esteeltä etukavioilleen rajusti maahan, kevytrakenteinen ratsastaja lähtee lentoon kuin raketti." (Kuvasta ei selviä tippuuko ratsastaja, voi olla että laskeutuu takaisin satulaan ja taitavana ratsastajana, hyvällä tasapainolla säilyy kyydissä mukana.) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti