Sivut

torstai 21. toukokuuta 2015

Aurinko antaa puhtia!

Olen nyt Harskoa ratsastanut viimeksi reilu viikko sitten,pari kertaa tässä välissä olen juoksuttanut liinassa vaan. Se on vähän "miehistynyt" tammojen herätessä kiimoihin,mutta on kuitenkin edelleen helppo käsiteltäessä, kunnioittaa minua hyvin.
Nyt kiipesin selkään ja harjoiteltin puomeja käynnissä ja ravissa. Aiemmin tänään Anna teki Kultsilla myös samoja harjoituksia eli molemmat nuoret tutustuivat puomeihin ratsastajan kanssa. Rohkeita lapsihevosia, taas saan olla ylpeä molemmista! <3 <3








Sitten suoraan Vilmailemaan. Keli ei ollut koko ajan ihan meidän puolella, satoi välillä vettä. Vaatteet kuitenkin kuivas siinä ratsastaessa (selvä kesän merkki!!).
Vilman kanssa olen tehnyt paljon nyt nostoharjoituksia ja työstänyt laukkaa ympyrällä,jotta tamma saa rutiinia siihen. (On osallistunut myös muutamille tunneille.) Kehittynyt!

Taivuttelen sitä myös paljon,on helposti sellanen yksi pötkylä vaan,mikä sitten kaarteessa kallistuu sisällepäin. Sitä ei tapahdu enää kuin laukassa välillä. Myös ohjastuntuma on paljon parempi ja helpompi säilyttää.

Sain Juuson kuvaamaan alkuverryttelyä (taas!) pienellä lahjonnalla ;)
Nyt otettiin laukkaympyrällä myös kavaletti mukaan ja wou, miten hyvin laukka nousi ylöspäin sen kavaletin avulla. Juuso oli jo niin märkä,että ei jäänyt kuvaamaan niitä parhaimpia hetkiä.
Jäi tosi tosi hyvä fiilis! Tässä hevosessa on suorittajaa.







Tais olla ihan ukkosen keliä, pääkin särki osan päivää, vaikka muuten tuo aurinko antaa kyllä vauhtia töppösiin ja saa eritavalla itsestään irti pakottamatta. Ja nyt kun ei ole vielä niitä pörriäisiä kiusaamassa hevosia. Tunninpidon jälkeen vielä harrastamaan..

Parhautta! Irmelin kanssa harrasteluhetket ihanassa ilta-auringossa <3


Ylämäkitreeniä, pohkeenväistöjä ja siirtymisiä. Puolipidätteen tehoa,ja sen läpisaamista etsimässä..
Sain hetkittäin tamman tosi energiseksi ja voimakkaan tuntuiseksi takapäästä. Se oli upea tunne! Nyt se on ollut enemmänkin sellanen ohjastuntumalla makaava eteenpäin "kipittävä" ja kuoren sisälle piiloutunut Murmeli kuin se Irmeli, minkä jo olen sieltä kuoren sisältä löytänyt.










Näiden harjoitusten koin toimivaksi eli lisää harjoittelua, näiden toistoa ja säännöllisemmin kokoamista. Enemmän yhteisiä iltahetkiä tämän tamman kanssa, jotta pysytään tavoitteissa..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti