Sivut

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

vappuHYPPELÖITÄ

Nyt on sitten hyppelöity melkein kyllästymiseen asti. Tarkoitan lähinnä tällä sitä,että olen tainnut kallistua ja hurahtaa koko ajan enemmän ja enemmän kouluratsastukseen ja sen pääsemättömiin aarteisiin.."nälkä kasvanut syödessä, kun on päässyt hiukan maistelemaan niitä herkkuja". Esteet on kyllä mukavaa vaihtelua :)



Meillä oli estekurssi pe-su,ja osallistuin Claran lisäksi myös Vilmalla siihen. Vilman kanssa mulla oli selkeät tavoitteet heti; hyppäämme laukassa ainakin yhden ellei enemmän esteitä peräjälkeen sunnuntaihin mennessä. ja saada siihen rutiinia ja toistoja. Vilmalla on "hypätty" kaksi kertaa selästä ennen tätä irtohypytyksen lisäksi,eli tosi vihreä kaveri näissä hommissa vielä. Claran kanssa taas ajattelin vain, että saan esteillä ratsastettavuutta paremmaksi. On herkästi turhan pitkänä linjoissa ja etupainoinen hypystä alas tultaessa. Muuttuu vahvaksi.




Perjantaina työskenneltiin puomeilla, mentiin suoria linjoja ,joiden väliin tehtiin voltti (omaan rintakehään keskityttiin). Sain tässä haettua Vilman kanssa niitä reittejä,joita huomenna on myös sekä Claraa taas paremmin kahdelle ohjalle ja jalan eteen. Vilma oli oikeinkin kiva,pirteä ja liikkui ihan mielellään ryhmässä. olen tähän asti ratsastanut sitä vain yksin. Clara sipsutteli, paikoittain vastusteli kättä. Ei liikkunut tutulla moottorilla eteenpäin.



Lauantaina jo vähän hypeltiin,niitä linjoja. Toisessa neljä/viisi laukka-askelta pysty-pysty linja ja toisessa kolmen laukan pysty-okseri linja. Sekä päädyssä voltti,jossa maapuomi.Vilma alkoi innokkaasti jo imemään linjoille,ei epäröintiä ja laukassa onnistuttiin hyppäämään jälkimmäiset esteet linjoissa sekä lävistäjällä oleva kavaletti. Vltti oli vaikein ;) Pääsin siis jo nyt viikonlopun tavoitteeseen! Tänään meillä oli apuna maapuomi linjan jälkimmäisen esteen edessä,josta saatiin ponnistuspaikan hahmottamiseen apua. Tästä tammasta jäi ihan huikeen hyvä fiilis <3






Clara oli aluksi taas sipsutteleva ja hidas jalalle sekä vastusteli vielä enemmän kättä/ohjaa. Halusin kuitenkin päästä hieman lyhentämään sitä ja näin vaikuttamaan myös esteiden välissä. Työni tuotti tulosta.Tänään tämäkin tamma oli hyvä, pääsin vähän säätämään,vaikka linjan jälkimmäiseen tulikin vaihto ja vastalaukassa alas,sain vaihdettua myötälaukkaan ennen kaarta suoralla hevosella ja askeleessa. Olen tehnyt vaihtoja sileällä pari kertaa ennen tätä ja nyt ne tuli jo sujuvammin. Nopeasti oppii asioita <3








Sunnuntaina oli voltilla ristikko. Muuten linjat ja tehtävät samanlaisia, välit hieman lyhyemmät. Vilma paransi vielä kolmantenakin päivänä ja oli entistä innokkaampi tehtävissä. Pääsin ratsastamaan lähes koko radan laukassa ja piti jopa väleissä "jarruttaa". Eli nyt jo säädeltiin laukkaa, vasenta,mikä on hevoselle helpompi ja vahvempi vielä.
Huippu tamma, huippu fiilis, valtava kehitys kolmessa päivässä ja säilyi positiivisuus!!





Clara taas,.. ei ollut lainkaan hyvä. Väsynyt ,todellakin. Meni kurssilla myös yhden juniorioppilaan kanssa aina aamulla,itse menin iltapäivällä. Alkuverkassa liikkui vielä ihan kivasti, vaihtoi laukan oikeasta vasempaan askeleessa, mutta vasemmasta oikealla takaosa askeleen myöhässä ja tarvitsi paljon apua siihen vaihtoon.
Voltilla olevaa ristikkoa työskenneltäessä meni useasti ristilaukkaa,ei jaksanut edetä. Suorat linjat ok, mutta hypyissä veti itseään tosi pitkäksi. Lopetin paljon aikasemmin kuin muut,koska se tuntui minusta reilulta hevosta kohtaan. Ja hyvä niin, koska seuraavana päivänä sen selkälihakset oli tosi kireät ja kipeät. Nyt edessä kevyemmät päivät, arnikalla ja hieronnalla varustettuna ,ja sitten valmistautuminen ekoihin ulkopuolisiin koulukisoihin..









Clarasta jäi hieman kurja fiilis, en saanut ratsastettavuutta kuin paikoitellen paremmaksi, hevonen niin väsynyt jo kropastaan,että ei kyennyt enää lyhentämään ja pysymään ajatus ylämäkeen. Päänuppi tällä on kyllä kultaa, yritti loppuun asti. Kertaamme itsenäisesti asioita, jotka jäi mietityttämään, kun on levätty ensin.

Kuvista kiitos pikkuAnnalle! Lisää kuvia löytyy miukuntalli.kuvat.fi (Maria ottamia kuvia siellä)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti